Olen viimeisen vuoden huomannut että laihdutus urakastani on tullut elämäntapa. Takana kummittelee silloin tällöin vielä tyytymätön vanha minä joka käskee laihduttamaan enemmän ja nopeammin, mutta pääosin on elämästä tullut ihan jotain muuta. Aloitin urakkani vuonna 2013 painaessani 120 kiloa. Siitä on mutkien ja ylä- ja alamäkien kautta päästy noin 74-76 kilon hujakoille. Viimeaikoina olen kuitenkin huomannut vaa'an kiinnostavan vähenevässä määrin, mutta kiinnostukseni liikuntaan ja harrastuksiin lisääntyneen.
Liikunta ei koskaan ole ollut iso osa elämääni lapsena eikä nuorena. Ammattikoulussa sain ensi askeleeni kuntosalilla käymiseen, mutta innostusta kesti vain muutamia kuukausia. Metsässä kävely on jollain tasolla kuulunut aina mieltymyksiini mutten voi sanoa harrastaneeni sitä koska kävelyt olivat hyvin harvinaisia. Kun aloitin laihdutus taipaleeni olin huonommassa kunnossa kuin koskaan ja juuri muuttanut uuteen paikkaan. lähistöltä löysin kuitenkin lenkkipolut ja aloitin säännöllisen kävelyn. Helppoa se ei ollut koska ylämäet olivat jyrkkiä ja puuskutin menemään enkä todellakaan olisi voinut puhua samalla. Lisäksi ensimmäiset kuukaudet pohkeisiini sattui koska jalkani eivät olleet tottuneet moisiin suorituksiin. Kahdesta lenkistä viikossa tuli kolme tai neljä. Pääsin myös perheen seurassa kokeilemaan vesijuoksua ja sekin toimi todella hyvin eikä sattunut mihinkään. Koko liikunta rupeaman ohessa aloin myös tarkkailemaan syömisiäni, tiesin että olen tunnesyöjä ja yritin huonoina päivinä mennä mieluummin kävelylle kuin ahmia. Pikkuhiljaa paino alkoi laskea ja kunto kohentua. Huomasin kävelyn olevan viikko viikolta helpompaa ja mukavampaa. Koin myös mielialani parantuneen metsässä kävelyn ja paremman ruuan vaikutuksesta.
Kävelylenkit jatkuivat lähes ainoana liikuntamuotonani kevääseen 2015. Silloin hankin jälleen kuntosalikortin ja aloitin käymään siellä ystäväni avustamana. Hän etsi minulle netistä ohjelman jota aloin seuraamaan. Alkuinnostuksen jälkeen jatkoin harrastustani 1-3 kertaa viikossa riippuen motivaationi tasosta. Lokakuussa 2015 poikaystäväni oli pikkuhiljaa kiinnostunut liikkumisestani enemmän ja enemmän joten hänkin päätti panostaa salikorttiin. Yhdessä tuumin lähdimme siis uutta intoa puhkuen salille. Ja siitä hetkestä tähän päivään asti, sali on enenemässä määrin kulkenut mukanani päätoimisena harrastuksenani. Salilla tulee käytyä 3-4 kertaa viikossa ja sen lisäksi vielä juoksemassa kerran viikossa ja satunnaisia kävelylenkkejä siellä täällä. Lisäksi olen löytänyt uuden intohimon patikoimiseen josta kirjoitan myöhemmin lisää.
Mitä olen oppinut liikunnasta tähän mennessä? No ainakin sen että jokaisen todella täytyy löytää se oma laji ja aloittaa liikunta pikkuhiljaa. Itselläni kesti vuosi ennenkuin kuntosalikäynneistä tuli oikeasti kiva asia mitä odottaa. Se on kuitenkin pitkä aika joka on vaatinut sinnikkyyttä sekä minulta että paljot tsemppaamista poikaystävältä. Nyt olen kuitenkin varmempi kuin koskaan että olen löytänyt oman lajini. Minulle sopii parhaiten rauhalliset liikuntamuodot ja juoksu jossa ainoa suunta on eteenpäin. Huonoiten minulle sopivat ketteryyttä vaativat pallopelit, aerobic ja muut tämänkaltaiset. Ei sillä ettenkö haluaisi niitäkin sillointällöin kokeilla, mutta rauhallisemmat ja vähemmän askelkuvioita vaativat lajit sopivat luonteelleni paremmin. Kuntosali on myös siitä palkitseva laji että tuloksia näkee kun huomaa jaksavansa nostaa isompia painoja, peilistä näkyy lihaksia ja ryhti on kohentunut huomattavasti.
Liikunnan iloa kaikille ja muistakaa että kaikkien täytyy aloittaa jostakin.
Liikunta ei koskaan ole ollut iso osa elämääni lapsena eikä nuorena. Ammattikoulussa sain ensi askeleeni kuntosalilla käymiseen, mutta innostusta kesti vain muutamia kuukausia. Metsässä kävely on jollain tasolla kuulunut aina mieltymyksiini mutten voi sanoa harrastaneeni sitä koska kävelyt olivat hyvin harvinaisia. Kun aloitin laihdutus taipaleeni olin huonommassa kunnossa kuin koskaan ja juuri muuttanut uuteen paikkaan. lähistöltä löysin kuitenkin lenkkipolut ja aloitin säännöllisen kävelyn. Helppoa se ei ollut koska ylämäet olivat jyrkkiä ja puuskutin menemään enkä todellakaan olisi voinut puhua samalla. Lisäksi ensimmäiset kuukaudet pohkeisiini sattui koska jalkani eivät olleet tottuneet moisiin suorituksiin. Kahdesta lenkistä viikossa tuli kolme tai neljä. Pääsin myös perheen seurassa kokeilemaan vesijuoksua ja sekin toimi todella hyvin eikä sattunut mihinkään. Koko liikunta rupeaman ohessa aloin myös tarkkailemaan syömisiäni, tiesin että olen tunnesyöjä ja yritin huonoina päivinä mennä mieluummin kävelylle kuin ahmia. Pikkuhiljaa paino alkoi laskea ja kunto kohentua. Huomasin kävelyn olevan viikko viikolta helpompaa ja mukavampaa. Koin myös mielialani parantuneen metsässä kävelyn ja paremman ruuan vaikutuksesta.
Kävelylenkit jatkuivat lähes ainoana liikuntamuotonani kevääseen 2015. Silloin hankin jälleen kuntosalikortin ja aloitin käymään siellä ystäväni avustamana. Hän etsi minulle netistä ohjelman jota aloin seuraamaan. Alkuinnostuksen jälkeen jatkoin harrastustani 1-3 kertaa viikossa riippuen motivaationi tasosta. Lokakuussa 2015 poikaystäväni oli pikkuhiljaa kiinnostunut liikkumisestani enemmän ja enemmän joten hänkin päätti panostaa salikorttiin. Yhdessä tuumin lähdimme siis uutta intoa puhkuen salille. Ja siitä hetkestä tähän päivään asti, sali on enenemässä määrin kulkenut mukanani päätoimisena harrastuksenani. Salilla tulee käytyä 3-4 kertaa viikossa ja sen lisäksi vielä juoksemassa kerran viikossa ja satunnaisia kävelylenkkejä siellä täällä. Lisäksi olen löytänyt uuden intohimon patikoimiseen josta kirjoitan myöhemmin lisää.
Mitä olen oppinut liikunnasta tähän mennessä? No ainakin sen että jokaisen todella täytyy löytää se oma laji ja aloittaa liikunta pikkuhiljaa. Itselläni kesti vuosi ennenkuin kuntosalikäynneistä tuli oikeasti kiva asia mitä odottaa. Se on kuitenkin pitkä aika joka on vaatinut sinnikkyyttä sekä minulta että paljot tsemppaamista poikaystävältä. Nyt olen kuitenkin varmempi kuin koskaan että olen löytänyt oman lajini. Minulle sopii parhaiten rauhalliset liikuntamuodot ja juoksu jossa ainoa suunta on eteenpäin. Huonoiten minulle sopivat ketteryyttä vaativat pallopelit, aerobic ja muut tämänkaltaiset. Ei sillä ettenkö haluaisi niitäkin sillointällöin kokeilla, mutta rauhallisemmat ja vähemmän askelkuvioita vaativat lajit sopivat luonteelleni paremmin. Kuntosali on myös siitä palkitseva laji että tuloksia näkee kun huomaa jaksavansa nostaa isompia painoja, peilistä näkyy lihaksia ja ryhti on kohentunut huomattavasti.
Liikunnan iloa kaikille ja muistakaa että kaikkien täytyy aloittaa jostakin.
-Kissankello
Kommentit
Lähetä kommentti